Leikkaa kesäkurpitsan ulko-osa ja viipaloi se ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa kesäkurpitsan sisäosa kuutioiksi. Leikkaa puolet purjosta ohuiksi suikaleiksi ja toinen puoli pieniksi paloiksi.
Lisää suureen paistinpannuun kolme ruokalusikallista öljyä ja ruskista kevyesti puristettu valkosipulinkynsi. Lisää pannuun suikaleiksi leikatut kesäkurpitsat ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista muutama minuutti voimakkaalla teholla ja lisää joukkoon 2 ruokalusikallista vettä.
Kiehauta kirsikkatomaatit, kuori ne ja poista niistä siemenet. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Lisää kattilaan tomaatit, ruokalusikallinen öljyä, hieman suolaa ja oreganoa ja paista niitä hetki.
Paista kuutioiksi leikatut kesäkurpitsat ja purjo voissa toisessa paistinpannussa. Lisää valkoviini, mausta suolalla ja lisää kerma. Kun kesäkurpitsanpalaset ovat kypsyneet, sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi soseeksi. Lisää soseeseen suikaleiksi leikatut ja paistetut vihannekset sekä kirsikkatomaatit.
Keitä Barillan Farfalle-pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valuta pastan ollessa sopivan kypsää. Lisää pasta kastikeeseen. Lisää joukkoon pecorinojuustolastuja. Tarjoile välittömästi.





